Lihamyynti

Vuosittain teetämme lihatuotteita yhteistyössä Kuopiossa sijaitsevan teurastamon, Savo-Karjalan Lihan, kanssa. Myymme lihatuotteita tilamme yhteydessä olevassa myymälässä. Kesäisin tuotteitamme saa myös naapurissamme olevasta Tuukkalan kesäpuodista. Suosituimpia tuotteitamme ovat erilaiset fileét ja grillimakkarat.

Gallowayn liha on mehukasta, mureaa ja maukasta. Esimerkiksi USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa verrattiin yhtätoista lihalajia keskenään ja galloway-liha oli makutestin voittaja mehukkuuden, mureudun ja maun perusteella. Gallowaylla ei ole muihin lihakarjalajeihin verrattuna tyypillistä rasvakerrosta ihonsa alla, koska sillä on kaksinkertainen karvoitus. Liha onkin vähärasvaista ja marmoroitunutta, mikä vaikuttaa positiivisesti makuun. Lihassa on runsaasti hyviä omega3-rasvahappoja ja se onkin verrattavissa rasvahapoissa kalaan ja rasvaan. Gallowayn liha marmoroituu ja makuuntuu nurmi- ja laidunruokinnan sekä pidemmän kasvatusajan ansiosta. Vähärasvaisempi liha onkin oikea valita terveelliseksi osaksi ruokavaliota.

Tuotteiden osto

Myymme tuoretavaraa, kun lihatuotteet tulevat suoraan teurastamolta. Tuoretavaraa meillä on tarjolla pari kertaa vuodessa. Säilytämme pakkasessa tuotteita, joiden säilytys sen mahdollistaa. Lihatuotteemme ovat luomua ja lähiruokaa. Kesällä on tulossa myyntiin runsaasti eri lihatuotteita. Jos haluat tehdä ennakkotilauksen niin olethan yhteydessä, niin saat toivomasi tuotteet! Tällä hetkellä meiltä löytyy myynnistä oheiset tuotteet (päivitetty 24.4.2023):

Tuote (pakkauksen koko)hinta €/kghuomioitavaa
Jauheliha
(500 g tai 1kg)
16,00
Keittoliha
(700 g)
21,00
Ulkofile
(700 g – 1 kg)
40,00
Perinteinen grillimakkara (360 g) 22,00
Sinihomejuustomakkara (360 g) 23,33

Jos kiinnostuit tuotteistamme, ota ihmeessä yhteyttä! Voit maksaa meillä Mobilepayllä, pankki-/luottokortilla, käteisellä tai laskulla tilanteen mukaisesti. Tervetuloa ostoksille!